tiistai 18. huhtikuuta 2017

Huviretki hirttopaikalle


Hänellä oli hyväksikäyttäjän himokkaat hampaat,
olematon moraali ja romantisoitu käsitys omasta ylevyydestään.
Öisin hän supatteli korvaani karkeuksia hunajaisesta huoranluonteestani,
aneli, aneli
ottamaan ja antamaan
kunnes koitti se yö jolloin kiltteyttäni kehräsin köyden
vein hänet kädestä pitäen kukkuloille ja salatuille niityille
 Siellä kysyin
tiesikö hän mikä olin, mitä hengitin ja millä minut sidottiin
 tunsiko hän minut, tunsiko todella.
 Kuuntelin äänettömyyteen keinuvaa hiljaisuutta,
 se ei myöntänyt mitään.





lauantai 15. huhtikuuta 2017

Nostalgiapipari


Unohduin vanhoihin aikoihin pintojen alle
siihen sisareni kapinkalvamaan lemmikkilepakkoon
joka leikki keittiössäni lentokonetta
ja jonka muut muistavat enää hädintuskin valokuvista
Minä rakastin sitä naista
niin kuin vain kännileena voi aitoa asiaa rakastaa.

Höyhenenterävä, tiilenkepeä


Mitä kukakin ajattelee, haluaa, himoaa
minusta, sinusta, muista
ei muuta sitä mitä me todella olemme.
Ihmisen pitäisi vannoa uskollisuutta vain totuudelle itsestään.

maanantai 10. huhtikuuta 2017

Int(e)j-a (g)


Tapaa uusia ihmisiä eron jälkeen, ne sanoivat
saat uutta energiaa, kokemuksia, pääset eteenpäin, rakastut vielä
En uskonut hetkeäkään sellaisten ihmisten propagandaa
joita kukaan ei alunperinkään halua tavata edes ensimmäistä kertaa.
Kuka hymyssäsuin taputtaisi omaa arkkuaan, kehuisi
katsokaas miten sievä ja sulkeva lokero,
tuonnepa haluan tulla sullotuksi suloisine substansseineni.
Niin hyvin kuin jo sovittelivatkin ylitursuavia osasiani
uudelleenkoulutusleirille niin mitään ei ollut jaettavissa, ei myynnissä
ei otettavana eikä annettavana.
Jatkoin työläiden peruselementtieni parissa yksin,
sillä se mikä oli tuuli, ei eksynyt
se mikä oli jalkani alla, pysyi
se mikä oli meri, ei hukkunut
ja se mikä paloi pois, ei ollut totta laisinkaan.








tiistai 4. huhtikuuta 2017

Mumiseva harju ja muita julkaisukelvottomia klassikoita


Opettelen kirjoittamaan nyinnästä oikeaoppisesti
että kunnianhimon puutteesta on turha ainakaan syyttää, saatana
Näillä latteuden lakeuksilla kasvatan egoni vielä niin suureksi
ettei se tule mahtumaan edes Turun pääkirjastoon
Lopputulemana pikkurouva nielee iltapäiväsumppinsa, alentuvan ylivuodatuksen
niin ettei yksikään lausuttu sana
 tullut äännetyksi turhaan.

maanantai 3. huhtikuuta 2017

Eilen tulin saadakseni, huomenna jäädäkseni


Muokkaan tämän näytelmän kolmasti
sillä kaikki virtaa kolmena
sanatkin
joiden kuului aina kulkea lävitseni
tulematta minuksi
mutta riittävästi piruparoille tartuttavaksi

Sinun kanssasi en tiedä mitä tekisin

en koskaan pääse viimeiseen
siihen näytökseen missä tottelen vain todellista nimeäni

pysyn suojassa merkitysten, lukujen ja suhteellisuuksien välissä
rakennan rikkomattoman hiljaisuuden

en koskaan sano, että meidän olisi pitänyt rakastaa toisemme loppuun asti.





Yrittäjyystö


Huominen kasvaa aina eilisien kohdussa.