perjantai 24. helmikuuta 2017

Kaikki mitä sanon on totta, ja mitä juuri sanoin ei ole totta


Yöllä kuulen sen itkevän
mustien silmien vuotavan aivan vierelläni
Siihen on vaarallista koskea, aina
Silitän kasvojen ilmaa
 karkeaa, rakasta
Sen hiukset palavat taas,
muistuttavat kodista.
Se on piirretty kylkiluideni alle,
pyyhkiytyy vasta siihen
mihin minä lopun.

tiistai 21. helmikuuta 2017

Koodi


Kun ei nähdä eikä puhuta hetkeen
mä hiivin salaa kuuntelemaan ääntäsi
kauaksi pois sieltä
missä tragediat kulminoituvat, puhkovat halun sokeaksi
Tulen löytämään itseni uudelleen sylistäsi
huulet huulesi arpea vasten,
jättämään jälkeeni
 häivähdyksen pillua ja bergamottia,
oman ainaisen ikäväni.



perjantai 17. helmikuuta 2017

Myöhäinen huomio


Hänestä kertovan rakkausrunon kirjoittaminen
oli kuin olisi yrittänyt kirjoittaa juonta pornoelokuvaan.

Elä.nyt


Olen kaivannut
vihreän verkon päässä makeasta
aivan solmussa kipeästä
lääkettä lääkkeeksi
mansikoita, herukoita
sinua iholle hikikarpaloiksi

Olen unohtanut sinua maton alla
piintynyt liaksi
liiaksi kiintynyt
osaamatta irti tai yli
sanomatta sanaakaan

Olen vielä lapsi

mutta kerro minulle kuka saa marjat.

tiistai 14. helmikuuta 2017

Never mistake my kindness for weakness, I'd hate to prove you wrong.


Jokainen mies
on elämäni mies
aina siihen hetkeen asti
että muistan itse olevani
elämäni nainen.

Piste i:n päälle


Ei elämä ole peliä
se on peiliä.
Kukin voi vain päättää haluaako nähdä itsensä
sellaisena mitä todellisuudessa on
vai haluaako elää sokeasti sellaisena mitä kuvittelee olevansa.

maanantai 13. helmikuuta 2017

Vahinkolapsisyndrooma


Sysään sen muille
vaikka minussa on tahto ja halu
irti ja ulos
miten pyristelenkin
tarvitsen aina nyrkin kasvoihini
muuten en halua ymmärtää
ja kun ymmärrän
nauran suu veressä

sillä siltä elämän kuuluukin maistua.

Imarrus


Jos vielä vuosien päästä
ajattelet minusta kuten nyt
Tule silloin mukaan
pidän lavatanssit haudallani.

lauantai 11. helmikuuta 2017

Non serviam

Me olimme tietenkin olleet tässä maailmassa taas ne uudet höynäytettävät,
jotka kuvittelivat jotenkin selviävänsä ehjin nahoin toisistaan taivasta tavoitellessaan.
"Tämä pysyy hallinnassa, me onnistumme kyllä!"
Viimeisiä surullisenkuuluisia, suuruudenhulluja sanoja
kun kaikesta toivosta ja uskosta huolimatta
jälleen kerran kaksi sieluparkaa tuikkasivat toisensa
oman helvettinsä tulilla tuhannen sävyn tuhkaksi,
kivuksi ja kyyneleiksi.
Lähtöni jälkeen saatoin tehdä pienimuotoisen sopimuksen omien perkeleitteni kanssa.
Niiden, joita säilöin visusti pulloissaan,
mutta joille lopulta halusinkin ehkä antaa periksi.
Tiedän päätyväni edustusvaimoksi ikiaikaiselle Saatanalle,
sillä hänellä on jo suussaan vereni maku,
ei enää nuori eikä vielä vanha, mutta polttava
Ja kukapa minä olisin vastustamaan samaa pakkomielteistä paloa
ihon alla repivää, vaativaa ja piinaavaa
sitä yhtä ainoaa -
rakkautta.

Homo Ludens

Leikitään yhdessä,
niin, että olemme keinut toisillemme
hiekkaa varpaiden väleissä
sata suudelmaa salassa
ja pimeän silmille painamat piilot.
Kerro minulle pehmeämmin
enemmän, syvemmälle,
kiusoitellen, suoraan
etten koskaan unohda
miten ollessamme mitä tahansa, keitä tahansa
tässä elämässä tai jokaisessa,
olemme aina sisältä samaa.

perjantai 10. helmikuuta 2017

Haja-ajatusalue


Kerro minulle kaikki salaisuutesi.

Onpahan sitten edes jotain hautaanviemisiä.


torstai 9. helmikuuta 2017

Löytäjä saa pitää


Olen ajatellut sinua,
ehkä enemmän kuin pitäisi
sillä tavoin miten ajatellaan salaisuuksia
asioita joita ei täysin tunnista
mutta tietää niiden olevan jossain
odottamassa selvittämistään,
mutta ei muille, vain minulle.
Tai ehkä olet jokin tyhjä kohta minussa
sellainen mikä tarvitsee kipeästi täyttymystä.
En aio soittaa aamukuudelta kertoakseni tätä,
mutta ehkä me olemmekin samanlaiset
kaikkien pelkojeni alla
kaikkien kilometrien ja vielä tietämättömien sanojen takana
kosketuksen päässä todellisuudesta
 kaksi samanlaista
yhdeksi kaipaavaa.