lauantai 21. tammikuuta 2017

Elinehto

On päiviä jolloin kirjoitan minusta
en mitään tavanomaista, mutta aina itse itseään toteuttavia profetioita
Haluan välillä olla omani, en aina pelkkiä jänteitä ja luita satunnaisista psykooseista
 hajanaisten metaforien väleissä houkuttelemassa mielikuvitusta lihaksi.

Joskus kirjoitan itseni naimaan rakkaimman ystäväni kanssa, kirjoitan hänestä naistennaurattajan,
 itsestäni naiivin, täyteen suurisilmäistä rakkautta.
Kirjoitan hänet toisen naisen seuraan, yhteisistä onnenhetkistä lainatuilla
samoilla sanoilla, samoihin mittoihin. Kirjoitan hänet valehtelemaan, vierittämään syytä niskaani,
 uhriutumaan ilman omatuntoa, salailemaan, välttelemään vastuutaan,
petturiksi, huoraksi jolla ei ole kultaista sydäntä.
Sellaisessa lopussa oma sydämeni särkyy,
ja annan sen särkyä jotta muistaisin mitä kipu todella on.
Silloin kaiverran ihmisen rinnastani, jätän ihooni kädenmentävän aukon,
 sisääni lisää kuolleita.

Joskus kirjoitan itseeni pelkän himon, kenet tahansa kelpaamaan
kunhan tunnen miehen sisälläni ja saan työntää sormeni hänen hiustensa lomaan,
tukistaa, huutaa henkeäni haukkoen huulia, ihoa, hikeä.
Niissä lopuissa jätän toisiin ihoihin kädenmentäviä aukkoja,
otan takaisin omaani.
Kiroukseni ja siunaukseni on  nähdä jokainen loppu jo ennalta,
tietää enemmän kuin kukaan uskaltaa tai haluaa kertoa, eikä sillä ole mitään tekemistä
todennäköisyyksien kanssa. Jokaisessa lopussa katson itseäni jostain ulkopuolelta, ruudun takaa
kuin unessa, ymmärtäen että kaikki taiat murretaan todellisuudella, silti tekemättä mitään toisin.
Sillä tavoin meistä jotkut tietävät, niin meistä jotkut näkevät.

Tulee vielä päivä, jolloin en tiedä enkä näe, mutta tunnen todeksi
ja sellaisena päivänä kirjoitan itselleni onnellisen loputtomuuden.


4 kommenttia:

  1. mielekäs tuli jostain johti jonnekkin mielipuoleton piti

    VastaaPoista
  2. Pakko sanoa muutama sananen. Pitkällisen sulattelun jälkeen olen tullut siihen lopputulokseen, että tämä on sinun paras runosi (vaikka samaan aikaan tuntuu tavallaan väärältä lokeroida näin, ei sulla edes keskinkertaisia olekaan), ehein, voimakkain ja eniten suoraan ytimeen menevä teos. Tämä täytyy ehdottomasti saada kirjojen ja kansien väliin!!!
    Tätä runoa ei olisi voinut kirjoittaa kukaan muu kuin paljon elämää nähnyt, kipua ja surua kokenut herkkä ihminen.
    Jos Elinehto jäisi jostain syystä sinun viimeiseksi työksesi, niin johan jättäisit komean ja eeppisen finaalinäytöksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joku oli jemmannut kaikki mun kommenttini jonnekin asetusten hautuumaalle ja nyt vasta huomasin tarkastettavia täältä. Pahoittelen, etten aikaisemmin ole tähän vastannut. Kauniisti sanottu, laitetaan se omaa lorotusta koviin kansiin harkintaan ja omistetaan jokaiselle menneelle rakkaudelle, eiköhän se sitten siitä :D Enkä mä ihan vielä ajatellut lopettaa kirjoittamista vaikka sanat nyt itseään yhä etsivätkin tai vain piilottelevat arkistoissa ^^

      Poista