torstai 1. joulukuuta 2016

Takanasi


Kun tassuttelin kaupungin läpi kolmen tupakan matkan
mulla oli aikaa miettiä miten kukaan koskaan
voisi tunnistaa mun kasvoni rakkaiksi
tai kuulla miten mun rinta hakkaa
huutamatta syliä, rakkautta
kun eivät ne tunne edes luotua vihollista
keksittyä kipua tai tehtyä tuskaa.
Mä vedin pipon syvemmälle silmille ankeassa yössä
liikuin hiljaa kuin susi
enkä ajatellut tehdä mistään ainakaan helpompaa kenellekään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti