tiistai 27. joulukuuta 2016

Älä katso taaksesi

Käskin pysyä kaukana siitä naisesta
mutta sun itsesuojeluvaistosi ei voita ikinä kulliasi.
Se nainen tietää jo ettet kunnioita sitä
se tietää jo ettet koskaan rakasta sitä.
Sä koitat myydä sille jotain mitä sulla ei ole,
kohtelet sitä kuin idioottia vaikka se
varta vasten pyysi, ettet tekisi niin.
Siinä virtaa sen verran Puerto Ricoa, hoodoota ja sutta,
että kun sä asettelet julkisanojasi sopimaan pelilautasi jokaiselle horolle
sä et ymmärrä, että se ei ole enää yksi niistä.
Sä et ymmärrä, että sun olisi vain pitänyt ottaa se omakseen,
lopettaa joka suuntaan pelaaminen, jokaisen menneen vitun miellyttäminen,
ottaa riski, hypätä, silmät kiinni tai auki, ottaa kädestä ja omia,
mutta se tietää. sä tiedät, että niin tehdään vain sille oikealle.
Siinä vaiheessa kun sä ylistät sen enkelin luonnetta, pitkämielisyyttä ja kiltteyttä,
se on jo pannut jotain toista kymmeniä kertoja
Se kertoo sulle ikävästä, kaipauksesta, himosta ja halusta, palavasta rakkaudesta
sen kaiken mitä sä haluat kuulla ja mikä nostaa sua ylemmäs muista, tekee susta erityisen
kaiken minkä varaan sä lasket, mitä sä haluat olla, kuvittelet olevasi
ja kun sä puhut sille kissoista ja hiiristä, sivulauseen kepeydellä kiintymyksestä
löydät vain itsesi yksin pimeistä sokkeloistasi, omista valheistasi
kun sä luulet, että se vielä kuulee, älä enää selitä
se on jo mennyt
eikä se ole tulossa takaisin.


keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Ja suurin niistä on

Myönnän
jätän kirjoittamatta rakkauden narratiiviini

mutta olen silti tullut raukeaksi tunteelle

suolaisen tuoksun kiivaille hengenvedoille hämärässä

kerron tahtomattani
kerron kahdesti
sadun palavasta sydänpuusta

siitä miten niin väärä ja täysin vääränlainen
niin oikea ja oudon omanlainen
niin vieras ja tuttu
omaani ja muiden
jokaiselle, ei kenellekään

kaipaavalle, kaivatulle
yksinäiselle, omistetulle
orjalle, omistajalle

siitä miten minulla ei ole aseita maailman silmille
ei enää annettavaa eikä otettavaa

vain elettävää.


Ja viattomin niistä on usko


Vaikka saisi sanomattomaksi,
ovat sopimukset tulen kanssa silti suoraviivaisia
Niskoitteleva sydän,
usko, tai sen puute
aina yhtä lahjomattomia.

Pieni, kauhea runo


Meitä on noin 2%, ja meistä vain 2% pitää tästä.
Siksi eksytän itseni pois alkuperäisestä ja kerron vain
muutoksesta.
Sellaisista korvaamattomista valaistuksen tunteista,
jotka voi myös jäljittää alkuperäänsä millilleen ja sekunnilleen.
Mielenkiintoista tämä ei ole vielä, vaan vasta siinä vaiheessa kun keho
hyvästelee ihmisen, kuulee itsensä ulkopuolelta anelua
ettei antaisi kaiken sen tapahtua uudestaan
mutta luiden rusahdellessa rikki ja kasvattaessa itseään uuteen muotoonsa
ei kivuiltaan kuule enää ihmistä, eikä edes välitä.
Kylkiluiden puhkoessa hengityksen ja rintalastan murskatessa viimeisenkin toivon lyönnin
luulisi kuoleman lannistavan kenet tahansa, mutta ei
Hymy ei katoa, mutta sen takana on enää vain hampaat.
Katse ei painu alas, se alkaa etsiä.
Kesyksi hakkaaminen ei enää ole vaihtoehto, eikä se koskaan todella ollutkaan.
Se mitä jää jäljelle,
on evoluution huippuunsa hiomaa, pelkkää vaistoa ja peto.
On luonto, on ihmisluonto, on todellinen luonto

ja yötaivaalla suden turkki.

For I have seen the void and befriended it

Runon vastakohta
on kuolla
suu täynnä hirviöitä.

Puoliväliinputoajat


Ei pohja pintaa omista, eikä pinta pohjaa.
Ei meri meitä omista, emmekä me merta.

Olla simpukka, aavelaiva, pohjan kummajainen ja vetinen hauta.
Olla meriheinä, suolanmaku, hiekka ja aaltoon piirtyvä tähden valo.

Olla kaikki
sanomatta mitään
Olla kaikki
olemalla kaikki.

Miksi olemme missä olemme


Ei se oikea kysymys koskaan ole
miten voi rakastaa toisen henkeä ja sielua ytimiinsä alusta asti

oikea kysymys on
miten edes voisi olla rakastamatta

Näe minusta totta


olen tässä
alaston
niin ruma
niin kaunis

kuin et uneksi, et odota etkä toivo

niin kuin elät ilman pyyntöä
rakastat koskaan katumatta

Maa sananjalkojeni alla

Ihmistä määrittävät silmänräpäykset
ne hidastetut kuvat
joissa ymmärtää putoavansa

ymmärtää oman kauhunsa.

Ihmistä määrittävät ne hetket
ne uneliaat, välittämättömät hetket
joina sulkee silmänsä

sulkee itsensä.

Minua määrittävät ne hetket
ne hiljaisuuden hetket joina koko maailma vaikenee
eikä kukaan enää tule

eikä kukaan enää hymyile.

Ei vain hengestä


Sano mitä sanot
sanan alla on lihaa.

tiistai 13. joulukuuta 2016

Kerronko mihin voit työntää sen kovan pakettisi


Turha uhota jääkaudesta tai talviunista
näissä pakkassäissä kaikissa pesissä poltellaan tulia
 pysytään lämpiminä, pysytään elossa.
Mieti sä sitä,
ihan erityisellä painotuksella.
En mä aio olla kovin kiltisti vaikka niin väitinkin
haluan vain sut joululahjaksi
Aion ottaa sua kädestä, työntää sen paitani sisään
taluttaa sänkyyn ja tehdä kaikki pahat, vähän enemmänkin
Niin että mitenkäs sitten se suu
pannaan.

torstai 1. joulukuuta 2016

Takanasi


Kun tassuttelin kaupungin läpi kolmen tupakan matkan
mulla oli aikaa miettiä miten kukaan koskaan
voisi tunnistaa mun kasvoni rakkaiksi
tai kuulla miten mun rinta hakkaa
huutamatta syliä, rakkautta
kun eivät ne tunne edes luotua vihollista
keksittyä kipua tai tehtyä tuskaa.
Mä vedin pipon syvemmälle silmille ankeassa yössä
liikuin hiljaa kuin susi
enkä ajatellut tehdä mistään ainakaan helpompaa kenellekään.