tiistai 29. marraskuuta 2016

Valona


Rakastin
hämärään piirtyviä hymyni ääriviivoja
sinua sipaisemassa hiuksia korviltani
vain jotta kuulisin paremmin hiljaisuuden
mutta kukaan ei kertonut minulle
etteivät varjot  koskaan ole kenenkään
kukaan ei kertonut
etten omista edes omaa pimeääni.

maanantai 28. marraskuuta 2016

Go ask malice


I may be alone
but I'm not the one who lost me.

Feel good inc.


Pulssin hidastuessa
veri vaatii uusia juoksuja.

Mä en tiedä mitä sä aiot tehdä kanssani
mutta mä opettelen sanomaan kyllä

aloittamalla parilla puhkinussitulla metaforalla rakkaudesta,
tahmeista sormenjäljistä iholla.

sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Huolihyppynen


Sanomatta
miten minä sinusta
kuin pääsi rintani päälle

sormiini keräten solmut, siimat
silmiini suurimmat surut.

Limartelija


En aina muista miten hyväuskoinen osaan olla
mutta kun muistan
on hän luultavasti salaa ihastunut kuolettavasti työkaveriinsa
ja pannut sitä entistä hoitoaan ilman ärsyttäviä sidoksia
toivottoman rakastumisensa nimissä, tosin ei minuun,
mutta siihen mitä ei koskaan voi saada.
Todeksi tiedän vain sen ettei hän koskaan ole tässä.
Ei koskaan pitele kuin kalleintaan, ainoaansa,
mutta sanoo vain sen millä pysyn,
tarpeellisen määrän onnea jolla kituu koukussa
Mutta pysyisin ilman häntäkin,
sillä kipeään ei ole kiirettä perille.


torstai 24. marraskuuta 2016

Silmät punaisina kyynelistä


Päivä päivältä veriuran kaivertaminen
poskiin käy työläämmäksi.
Onko rakkaus liikaa pyydetty.
Jotain oleellista katosi matkallaan yhdeksi.
En enää tiedä kenelle puhut,
mutta et koskaan tarpeeksi etkä ajallaan,
et minulle.
Et sanonut mitään kun lähdin
älä siis sano mitään kun olen poissa.
On liian vähän yhteisiä muistoja
- Kukin pitäköön omansa.

Piparienkeli


Auringonlaskut värjätään jälleen magentalla,
aistiharhat seuraavat toisiaan öihin.
Haluan laskea seppeleen suulle omallani,
olla suutelematta
Hautuumaan hämärillä käytävillä
harhailla huulin niskanotkelmaan
sinne
missä hiusten valkeassa lihassa
 tuoksuu kaneli, neilikka, inkivääri
Missä on aina joulu.


sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Pakkoliha


Satujen pedot ovat totta

Tapetin kuvioissa
henget
Äänet ullakolla öisin
Heräämiset verilammikoissa

Kaikki ne paikat joihin äiti kielsi menemästä

Ihmisyys pitää vielä kaukana

 Kun viimein hymyilen

Toivot
että olisit juossut.

torstai 17. marraskuuta 2016

Viimeinen sammuttaa elävän valon


Anteeksi, etten jaa hautavesiä
en syviä, en maatuvia,
etten koskaan usko sinuun enemmän kuin itseeni

Olen sovitellut tyvenessä tuulikelloja huulillesi
luvannut poltetut kirkot,  pihlajan vedensydämen
loputtomat hartausharjoitukset pyhillä maillani

Tahtomattani olen turhaan lausuttu rukous
sille jumalalle joka ryömii ihoja aamuiksi
Pehmeämmissä unissa
olisin kulkenut sinusta päättymättömän päivän.

Huomiohenkilö


Lopulta
olemme kaikki
vain toistemme tyhjiä kohtia.



Häiriö


Varjoissa ilkkuva historia
 työntää sormensa tulevaisuuden kurkkuun
ja siinä kouristellen
meri viemärin alla ottaa minut
Rypytetty kivi
hieroo alushousut ihoon
notkuu kyyneltä
varpaan paljastaessa
kivun kulkureitit
Hätäinen pako lusikalla lattian läpi kaivaen,
salaisuudet veden nielussa
mykkänä lukkona sisuksissa
Sydämen magneettikenttä räjäyttää kodinkoneita
solmii hiusten langat
paikkoihin joihin tarina ei ylety
Peili vääntelee naamaansa
ja huoneen fosforisessa taikapiirissä
kylven ihoni taas pehmeäksi,
viattomuuden tekojeni turvaksi.

maanantai 14. marraskuuta 2016

sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Ihminen imeytyy kuvaksi


Paksuja rivejä lokkeja
-pakollista
jotta maisema olisi täydellinen

veden varren sammalikoilla
tai niiden väreillä
ei ole merkitystä
Riittää, että ymmärtää
miten ajatus
on kestämätön

On oltava paljas kallio

ja meren liian voimakas

eikä lopulta
ä yhtäkään syytä vastustaa aaltoja.


perjantai 11. marraskuuta 2016

Käärmeenkantaja


Mä en tiedä tunsinko enemmän sääliä vai inhoa
kun löysin ne kuolaamasta toistensa kurkkuihin kuin vasikat.
En jäänyt kuuntelemaan selityksiä vaikka
 "koska mieheni ei ymmärrä minua" on toki yhden ystävyyden arvoista,
enkä sillä tavoin lainkaan edes ihmettele, että jos sinne peiliin ei ole muistanut vilkaista
viimeiseen kymmeneen vuoteen niin ei ehkä itsekään ymmärrä mikä muodoton möykky
kauhua saattaa tuijottaa takaisin.
Kivinen kyy on kertakäyttökiinnostus ja sen empatiakyky on jokseenkin samaa luokkaa,
mutta muistaa se silti virnistellä kuin vajakki, kuolemanilosta ehkä, tai vain tyhmyyttään.
Se työntää itsensä lähelle, eikä se elä ilman ihmislämpöä. Sille saattokoditkin on
huumaavia lomaelämyksiä, viimeisiä pulpahduksia pakenevasta elämästä,
jota se koskaan ei saisi itse muuten kiinni.
Mä riuhdoin itseäni irti kuin vauhko hevonen enkä syyttä. Kevätöissä käytönpuutteessa
homehtuneet mehustelut sai mut oksentamaan itseni kaksinkerroin, kaksinverroin.
Varsinaisia sielujen kohtaamisia, enkä tiedä miksi edes koskaan vaivauduin.
Ehkä mä halusin vain, että joku joskus yllättäisi mut, työntäisi mulle ikkunanväleihin
laventelia ja pitäisi myrkyt ulkona, tai antaisi ansaitsemattoman sylin,
silittäisi mua niin kauan, että nukahtaisin sydänääniin enkä näkisi painajaisia.
Mun piti olla turvassa, mutta en mä koskaan ollut.
Tietenkin mä olin pettynyt, mutta en sillä tavoin kuin voisi kuvitella.
Ehkä mua lopulta vitutti eniten se, että maailmankaikkeudella ei vieläkään ollut varattuna
mulle mitään ainutlaatuista, vaan juurikin sitä samaa virttynyttä ihmispaskaa ja sen
kliseisyyteen tukahduttavaa ennalta-arvattavuutta.




torstai 10. marraskuuta 2016

Mielenrauhanpiippu


Kolme on liikaa.
Korppikotkilla fiesta loca.

Riittämättömyys
vetää lännen nopeimmat hermosauhut

ratsastaa yksin auringonlaskuun.

Sydäntalvi


Autan keräämään oksia
asettelemaan rakastavasti vuoteeksi
jalkojeni juurille
En tiedä haluatko naida minua ennen vai jälkeen
mutta kumpikaan ei tunnu järkevältä vaihtoehdolta.

Et ehkä itse tiedä mitä olet tekemässä
mutta harvoin kukaan tietää.
Olen surullinen, olen vihainen, olen pettynyt
mutta kylmäksi en ainakaan jää.

Taikatalvi


En minä todella usko kylmään ja pimeään
 edes talvisin
sillä sisukseni ovat jäässäkin sulaa
linnunmaitoa, päästäisen luita
pakottavina palavien kesien kaikuja

Onhan pakkasellakin tulen luonto
polttava, punaa poskiin nuoleva
ja lumella valon hymy,
hiutaleiden kertautuva suudelma.

keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Kuolleeksi kiitetty


Kirjotut käet,
kunnaille kukkilinnut
surun silmästä pakoa
kotkansiipien suojiin,
maahan taivasta kulkemaan.


Espanjantauti



Maailmankartan paperi on rajallinen,
uudelleenkirjoitetun menneisyyden
turta taitekohta, missä
vihollinen avataan vain sisältä.






Kotikummitus


Mä rakastuin kallonsisäiseen kutinaan
ihan vain ymmärrykseen siitä
että se ei ole alkavaa poskiontelontulehdusta.

Mä en halua kuulostaa mitenkään positiiviselta
kun sanon, että parhaimmillaankin
maailma on harmaa ja valoton
mutta joinain hetkinä se on kalmankalpea
pelkää kuollakseen
ja haluaa silti päästää lävitseen vielä yhden auringon.

Valokuvamummo


Tuhat tyhjää kuvaa
todisteita toisten olemassaolosta

joka saatanan kissanristiäisten uudet mekot
velkarahan huimat saavutukset
veneet, huvilat, bemarit ja kasvihuoneet
joku vieras pentu irvistelemässä käskystä

Nippu näytiksi hoitajille
itkevä vanhus hokemassa

kun se ei koskaan tule, ei koskaan vastaa
vaikka oli aina niin kiltti tyttö
kiltti ja nätti

Katsokaa nyt!





tiistai 8. marraskuuta 2016

Yhdentekevää


Letitän meidät hiuksistamme toisiimme kiinni
samalla kun sidot minut päistäni kielellä ja sormikoukulla
ja kun lakkaan vuotamasta
voimme alkaa keskustella verestä.

Muuttoliike-energia


Ei minua saa laittaa lattialle lainkaan asumaan
kolisen siellä kovat luuni karrelle
Eikä ikkunan alle, ei eteiseen eikä varsinkaan kattokruunuun.
Minä muutan suoraan karvastoihin
sisälämpimiin kyyhkyihin helmitäytteeksi
kiertymään savuna huoneilmaan
ja bordellien samettisiin sängynpäätyihin,
Palavaksi unikkomereksi sisään verenkiertoon.

maanantai 7. marraskuuta 2016

Tämän kaiken opin tänään kissaltani




Ei ihmistä tunne, ei sitä omista
Se on jo matkalla ulos
kun haistaa henkiporvarin tarjoaman kaulapannan.

Kun uskoo vain kaikkeen eikä mihinkään, taivasaukeita myöden
kuristumattomiin tiloihin, yöhön poltettuihin reikiin
aina niihin jotka näkevät samoja unia
niihin jotka kiipeävät valoa
ja valloittavat rauniot villeiksi.

En koskaan tiedä mitä tahdot minun sanovan
mutta sanon aina sen mitä tahdon sanoa.

Tiesitkö, että kirahvitkin humisevat.

sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Tajuton virta


Aika avaa kiristellen
lukittuja sormiaan

Rastaan sointi
ohi lipuvien huomisten

Varjoilla on maillani ääretön ääni
veden taju
hengähdys syvään pimeää

Muistan viipyvät kätesi
läikähdyksen maidonvalkeaa
verenpunaa

palaisin
palaisin

Tyynypuheita


Levollisen mustalaisen
unettomat untuvat

ruhjotuiksi helmiksi
rumien sanojen rukousnauhaan.

lauantai 5. marraskuuta 2016

Pidä ittes lämpimänä

Mä nostelin taas kerran hentoista anarkiaa ja salattua
taipumustani polttopullojen heittelyyn, mut vuosien
kokemus kiviseinistä oli onneksi opettanut ainakin sen
että vaikka tuikkais itsensä noitana tuleen rovioksi ihan kyljessä
niin tiiliseinä on sisältä yhtä kylmä ilman sitäkin,
siitä kun huomaa lähinnä vaan sen miten omahyväisiä paskiaisia ne lopultakin on.
Siellä ne vaan varaavat muiden lämpöä ja kaikki mikä sieltä
sieluttomasta karkeudesta nyt sattuu ulos herumaan on aina jostain
muualta peräisin. Tai sit lämpö vaan on kovin suhteellista.
Absoluuttisen nollapisteen nollaodotusoletuksella vähän vaan
pakkasen puolella on ehkä jo voittajafiilis, herkkä hetki lumiukon kanssa
ja se ehkä rakastaa joskus kun herää piirretyissä henkiin.
Voihan sitä tietty koittaa olla henkevä ja lämpöinen, jopa palavasti,
yrittää epätoivon vimmalla saada jotain vastakaikua
todetakseen, että pää särkee, mulla on kylmä, kuka mua pitää sylissä, KUKA?
että eiks näillä eväillä saiskin hieroa vähän hiekkaa syvimpään
kertoa perään, että ajelin muuten just pimppikarvat
laittaa  kostoksi vielä sähköpostiin sellaset soinnilliset seitsemän kuvaa todisteeksi
hymyillä herttaisesti maailmankaikkeuden jäätyessä ympäriltä hengitystä pidätellessä
toivoen, että kaikki palaisi maan tasalle joskus kolminkertaisena,
edes jollekin.


Psykedeliapsykoosi kahdelle



Sen kanssa mä haluan hyräillä Gandhia
juoda halpaa viiniä jaetusta pullonsuusta kynttilänvalossa.
Sen kanssa voi sammuttaa kaikki valot
mutta ei koskaan aitoa liekkiä.
Ja jos mun sormillani mitataan jäätyviä tai palavia
se on kolkko pilkahdus kadonnutta maailmaa,
elossa enemmän kuin ymmärtääkään.

perjantai 4. marraskuuta 2016

Kesyn käteni teriö


Riistaluusta riippunutta
hirttoliljaa, sudenlauhaa
unohdukseen hukattua
silmukoivaa huomenkukkaa

kerran poimi, laaksoilta, niityiltä
vuorien rinteiltä, jokien rannoilta

kerran annoin poimia.

Nukkekoti


Niin kävivät tutuiksi kalpeat seinät
ja lähes ammattilaisen varmuudella
hän taipui syömään multaa kengänpohjistaan
istuessaan odotushuoneessa noin viidettätoista kertaansa.

Auktoriteetit hymyilivät selkääntaputtavasti,
Olettepa te vastuullinen ihminen, Rouva Sandblommorfjällbacka
kun ymmärrätte kiihkeän seuraelämänne mahdolliset seuraukset.

Mutta  Rouva Sandblommorfjällbacka ei ymmärtänyt,
ei vähääkään miehensä seuraelämää.

Parisuhderistikon ratkontaa moottorisahalla


Älyllistä epärehellisyyttä rasittavampaa on
 ehkä vain tunneälyllinen epärehellisyys.

Teräksen murtolujuus


Suolan väsymätön rytmi
avaa unia

Hymy hilseilee haavojen reunoilla.

Ootte reikiä mun päässä


Varmemmin kuin eroosio,
karkaava hedelmällinen multa mun sormien välistä
Ne geriatriaosaston kuolemanväsyneet läpät
draaman tai sosiaalipornon kyllästämät
sen seitsemän päivää eikä vittu yhtäkään niistä hiljaa

mahouttaan kuihtuvat kyiset ihmiskidat
ja mun pulssi nousee noin kolmeensataan
vaan siitä ilosta, että voin tunnustaa olevani vaihdokas
ei, en mä todellakaan halua olla täällä
ei, eikä mun väkeni enää huoli mua takaisin
mussa haisee liikaa ihminen

Kaiken sen epävarmuuden varmenne,
ilman salausta toki
mitä mä en näkisi läpi, mitä mä en haluaisi nähdä
joku toinen kyllä muistaa laittaa uunin kuumenemaan
hennot joukkopsykoosit hautumaan.

torstai 3. marraskuuta 2016

Kipeän vapaapäivä


Ehkä mä aloin taas uskoa ihmeisiin
lapsen lailla
juuri sinä aamuna
kun joku oli yöllä varistanut sulkasatonsa valkeudeksi
suojaksi mustelmaiselle maalle.

keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Kahden maailman välissä


Unessa uneni alla
katson vetäytyvää vesirajaa kalpean auringon kanssa
kysyn siltä miksi se on yhä siinä
vaikka juuri hautasin sen puiden taakse
mitään sanomatta, silmiin katsomatta
se näyttää meren jokaisen salaisuuden
vastaukset jotka ovat aina olleet

Tulet hakemaan minua rannalta
vedät takaisin turvallisiin, suljettuihin tiloihin
Niissäkin on vapaus, vain erilainen.

Yhdessä katsomme nurkan pientä valoa
huonetta värittävää hentoista lohdunliekkiä
keinuttelemassa kämmensyrjillään yön mustia sulkia

Kun viimein avaan silmät
varjot eivät enää liikuta lattiaa, valosta on tullut valta

Olet yhä sisälläni, siellä minne sinut oli aina tarkoitettu
Pelastamassa minut kaikelta muulta paitsi itseltäsi.





Kattaus vaikka kaikille


Kahdelta yöllä kuuntelen peltikattoa
sateella on kova, suuri suu

työnnän peittoa korviini
käännän maailman passiivis-aggressiiviin
annan sen nääntyä
kaulan ja kielen vääntyä
lasken roiskeita seiniltä.
 piste. piste. piste. piste. piste. piste. piste. piste.

Tarjoan lasillisen kylmää, suolaista vettä.

Poltan lehdon, autiotalon, sata sitruunaa
kuljen taikaniityn
suljen polut

nips naps
nips naps

viljaa, villikukkia, tulikettuja, kastematoja


Off with their heads.

Kuka kulkee varjoniitylläni


Tietenkin haluan,
kukapa ei haluaisi
miettimättä mahdotonta
kaulapantaan kahlittua tuulta
muurattua vettä
demonien sidontaa, kukkien kehruuta
Vain sen mitä sylki sormiin tuo
helmiäisen verran valoa
tunnustellen kulkureittiä sisääni
huudattaakseen toteni todeksi.

tiistai 1. marraskuuta 2016

Miten istutetaan hiljaisuus


Pysähdys syvimpään
pimeimpään nurkkaan
niin pitkälle että sormenpäät sulavat
lasin läpi toisiinsa kiinni
  tuskin kuultaviksi
pysyä siinä
niin kauan että voi sisältäkäsin tuntea
 miten sydämenlyönnit
resonoituvat matkallaan juuriksi.

Lasi puristaa minusta hiekkaa


Aamuisin perkaan ahvenia
pieniä syyttäviä silmiä tuijottamassa
maitoliemisestä keitostaan

kuuntelen kenkien ropinaa peltikatolla
alas satavia miehitysjoukkoja

meillä lasketaan tuskin koskaan
kaikki sanat ovat vähintäänkin turhia
yritän pitää ääneni
vaikka murtovesiä ei kukaan kuulisikaan

rakkolevien takana lepäävät aina
harmaiden hiusten sardiiniparvet

Aamuni ovat hyvin merellisiä
Kalantuoksu herättäisi kuolleetkin.

Joku jollekin

Vuosien jälkeen
istun taas hajareisin syliisi
 limitän sormeni omiisi

ehkä tiedät miksi lähdin
ehkä senkin miksi tulin takaisin

miten sun äänesi on ikuisuus unta
ja sun lämpösi parasta mitä mulla koskaan oli

 haluan sun tietävän
että sydän voi särkyä onnesta ja surusta
samaan aikaan
että rakastin,
enemmän kuin itse ymmärsin.