sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Mä kannan sen viimeisen

Mulla on sen äijän luonto
kuin pitbullilla,
hellittämätön, lojaali ja ylpeä
ja siellä se nyt makaa
imeytyen irti tästä todellisuudesta
eikä meillä ole hampaissamme maailmankaikkeutta,
ei elämää eikä kuolemaa
ei enää mitään mistä saada pitävää otetta.


2 kommenttia:

  1. Hienoa, hienoa. Hymähtelen täällä itsekseni ja taputan taas sinulle hyvistä runoista. Ne ovat tuoneet minulle paljon iloa, muutaman muun kirjoittajan lisäksi. Ihan oikeasti! Ikävä voi tulla piakkoin tuotantoasi seuraavan n. puolentoista viikon aikana.

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Ilahdutit sanoillasi.
    Paitsi...jos olet poissa puolitoista viikkoa niin ikävästä saattaa tulla valitettavan molemminpuoleista. ^^

    VastaaPoista