sunnuntai 16. lokakuuta 2016

****

Kaukana, oman muistini ulottumattomissa ne ajat
kun hevonen valjastettiin aamuyöstä
kyyditsemään nuorta isäntää
asemalle aamuvuoroon
Kun vanha isäntä viimeisen kerran
ajettiin pihan kautta kirkolle
hyvästeli Elli tallin ikkunasta,
katsoi kauan perään
Karjalaa kitanneet
ja todistusaineistoa piilotelleet rengitkin
lienevät kaikki jo omissa maakuopissaan
Kanalan alta vielä joskus saattaa
löytää vanhan pullon
Naapurin hullu vanhapoikakin päätti päivänsä
omilla käsillään kuten isänsäkin
sinne se lahoaa kylän komein talo pahuuttaan
Toiseen naapuriin on muuttanut uusi hullu,
onhan täällä perinteille jatkajia
Sillalla sai aina jännittää
viekö vesihiisi, ei koskaan vienyt
ei edes tulva-aikaan kun virta velloi kaiteitten tasalle
Eikä niitä kuusia jokirannasta kaadeta
ei, vaikka pellot myydään ja metsät hakataan
Lämmitän sen leivinuunin
ja jossain takanani vanhan emännän haamu hymyilee
nyökkään, muistanhan minä,
 omalla mallilla tehdään.
Tupa on aina ollut lempeä,
ottanut omakseen,
tunnen kuuluvani tänne jokaisella sydämenlyönnilläni
osana mennyttä, olevaa ja tulevaa
Valmistelen viimeistä matkaa, sen entisen nuoren isännän
ja kun se vielä kerran pihaan käy hyvästellen kääntymään
 jää talo, maat, metsät, joki, rakkaat henget
  menneet, olevat, tulevat
kaikki kauan  perään  katsomaan.

2 kommenttia:

  1. Upea kerrontaa. Pidän tästä paljon. Taivut kirjoittamisessasi hyvin moneen asentoon näköjään. Runosi voisi olla kuin pätkä jostain kirjasta.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista! Arvostan sun sanomanasi paljon.
    Mä tykkään kyllä seikkailla tyylillisesti vaikka missä laidoissa. Jotenkin se mitä mä haluan milloinkin sanoa antaa ne puitteet kuin itsestään. Joskus mennään vaikka päällään seisten :) (pitääkin ehkä kirjoittaa runo aiheesta).

    VastaaPoista