sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Vertigo


Ihmisenkokoisen kuilun reunalla
ei sillä nauhalla rukoilla
Se kiertää niskani ja sormeni 
lapsuuden auringosta ihoa kerivään kipeään

Kädet päästävät irti

mitäännäkemättömin silmin
laskevat pohjan terälehtiä.

Osuma


Päivien noidankattilassa
katseen teroittama säde

Muste jännittää olkaani.


perjantai 28. lokakuuta 2016

Kuin hautajaissaatto


Aina kuoleman lähestyessä
sä saat kaikki rakkaudentunnustukset,
elävämmät painajaiset
eikä mun tarvitse edes sanoa ääneen, että pelkään
pelkään niin paljon
kaiken pahan palaavan
eksyväni uudestaan sinne
mistä mä en ehkä pääse enää takaisin.
Jos sun otteesi pitää senkin
kun mä olen surusta sekaisin
huudan unissani
kuljen hautausmailla ja katoan viikoiksi
niin ehkä mä lopulta uskon
ja pysyn.


Syvin


Mikään ei todella ole käsissäni
  ei aika, ei ajatus, ei avaruus

Ainutlaatuisuus lepää geometrisissä unissa

yhteisissä kuolinkouristuksissa.



Lokakuu 27

Sadepisarat näännyttävät
valaistuksen viimein nälkään,
syvään hallavaan hämärään

Auringon siipirikkoinen lintu
vilkuttaa hyvästejään
ja tuuli, alati kylmää sulkiva tuuli
riipii puita alastomiksi pakkasuntuvien suulla

Ruusupensas ponnistaa
viimeisen ruosteisen kyyneleen hedelmästään
kuin uhrilahjaksi valkean toivolle

Ensilumen sarastus
hyväilee kuolevaa maata
kuiskaten
armostaan maailmaan hiljaisen valon haudan.

Sietämätöntä


Mä jäin kiinni katsomisesta,
 hajamielisyyttäni
ajattelin miten avaisin salaisuuksia
suukottaisin tummaa kerälle kiertyvää karvaa
vetäisin keuhkoni täyteen lämmintä ihmislihaa

Sen ilme oli juuri sellainen
että onko sulla lapsikulta nyt kaikki aivan kunnossa
saatoin jopa sanoa vahingossa ääneen,
että ei, nyt ei ole kaikki aivan kunnossa
tai siis en muista, tai siis voinko käydä vessassa

Puren huulta seuraavat kolme vuotta.
Eikä mun kasvot enää kavalla mua.
Lupaan. Ehkä.

Mä epäilen silti, että se työntää mun ihoni alle
tappavan annoksen kesäistä niittyä

ihan vaan kostoksi kaikista synneistäni.









torstai 27. lokakuuta 2016

Heijastus on uusi musta



Älä työnnä todeksi, kiellä, kierrä, pakene
älä usko,omista, selitä, analysoi, pakota,
tiedä sokeasti sitä mistä äidit varoittavat

Näe valuva veriaurinko, tyhjäksi kaluttu
rinnasta irti poltettu sydänpuu, hattaraa ja haikaroita
aina itseensä rakentuva tuhka ja tomu
uudelleensyntymä ja sata rumaa ämmää

eikä siitäkään ole askelta ylös, alas, ympäri
edes peiliksi

kun ymmärtää
miten niityillä on ääni, mullalla mullan mieli,
pimeydellä silmät, valolla kiusallinen yskä
ja ihmisellä rakkaus

pääsee lähelle kuvajaista


keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Itse rakkaus


Olen kohdannut kaltaisiani yhden
vain yhden joka näkee
värittää vaan ei koskaan värity
eikä muita ole

Ilman toisiamme olemme petolliset

Yhdessä
 kaksoisliekkiä
 Palavia lumienkeleitä.

Klo. 02.50. tiedän sun ajattelevan mua

Mä olin lopultakin odottanut sua niin kauan
että en edes halunnut suojata ihoani yöltä

Sä kuljet väreinä koko keholla
ja unen läpikin mä tunnen
sun sormien hiipivän lantiolla ja sisäreisillä

aina, jokaisessa toistossa
sä käännät mut vatsalleni
tulet sisään kysymättä, hiljaa niin kuin aaveet tekevät

puret olkapäähän, tarraat mun hiuksiin
suutelet niskan kaarta

katoat taas siihen samaan pimeyteen

Mä tiedän senkin

että jäljet mun ikkunan alla
on aina sun.

Proklamaatio


Jos pintaa -
Lipukaa hiljaa ohitseni
Jos syvää -
Hukkukaa

Mainitsiko joku sanan parisuhde


Mitä se sitten olisikaan
kun maailmankaikkeus saattelee yhteen kaksi sitoutumiskammoista
toisensa vähintään hulluuteen ajavaa ihmissielua.
Ehkä universumilla on kiero huumorintaju, tai se vain pitää rottakokeista.
Onneksi jokin armo antaa väliin tuhat kilometriä äärettömyyttä
ettei aivan joka päivä tarvitse leikkiä hengellään.

 Toisina päivinä puhelin kasvattaa siipiä osuakseen sopivasti otsalohkoon.
Joinain päivinä paska nyt vaan on paskaa.
Turvasanoja on turha huutaa, niitä ei kukaan kuule eikä kuuntele.
Vain sydämet lasketaan, eikä niitä jumalauta jaella pitkin aika-avaruutta
aivan heppoisin perustein.

Naidaan kohdatessa saman verran kuin muistetaan hengittää.
Kiitetään yhä onnea lieventävistä tekijöistä, sillä kukaan ei jäisi henkiin
jos pitäisi joka päivä rakastella tuntikausia luovasti ympäri taloa siroteltuna
mitä moninaisimmissa akrobaattisissa asetelmissa.
Muistetaan myös tarkistaa säännöllisesti muut elintoiminnot.

Ja jos sitten sattuukin olemaan juuri se kävelevä hedelmällisyysonnenkalu
riittää kun hieman hierotaan ja katsotaan merkitsevästi.
Kasvatellaan  parit harmaat hiukset ja revitään nekin päästä.
Yhdessä sitten pohditaan mennäänkö kotiin alkon, apteekin vai neuvolan kautta.

Kun kaiken tämän ääriali-ja ylisuorittamisen jälkeen välillä
haluaa vain työntää nenän kainaloon ja kuunnella luita eheyttävää kuorsausta
tuntee siinä lopulta itsensä aika onnelliseksi
ja miettii hetken salaa, että ehkä tähänkin voisi tottua
huolimatta siitä, että toisina päivinä paska nyt vaan on paskaa
ja niinä muina päivinä kaikki on verta, kyyneleitä, hunajaa, hiustuppoja, kiljumista, hiljaisuutta
suukotusta, silitystä, silkkaa pornoa, itkemistä, nauramista, lohdutusta, pelkkää pöljää.
Kaikkina päivinä se on kuitenkin sitä, että ei päästä irti
ja muistaa sen parillisen määrän sydäntä.






tiistai 25. lokakuuta 2016

Tule tyttö, setä näyttää sulle muumin


Takorautahissikaltereiden
sovinnaiset kännisuudelmat
naurettavat viikset ja liian monta vaikeaa sanaa

Hiljaisuudessa
kitalakeen asti kihelmöivät rinnat

Emme puhuneet koskaan ranskaa.

Pääskytysten päivät


Aamuisissa rytmihäiriöissä
kofeiinikäsien kolkko naputus
ajatus paljastaa puolta
paperin äärillä on vain pudottavaa

Kalmojen kevätkellutuksissa
laiturille lainehtivat särkypäät
rautaristiretkien halkojentuoksuiset unet

kirjoitan kirskuliiduilla
kaduksi ja todeksi
etten enää unohtaisi miten
valo on säikkyvä kämmenpesien pienin lintu.

Nallekarkinnielijäksi sirkukseen


Höpöhöpö, sanoo sivuääni,
rytmissä ei ole mitään vikaa.
Kyllä tämä tästä.

Painaa silti pehmeällä peitolla
litistää vähäistä liekkiä

Itken auki sylitysten
muuten ei puhettakaan pääskysistä

Tässäkö se oli?
Kaikki?
Seksuaalisia värinöitä vähiten tarjoavalle

Unohdan miten hengitetään.

Jatkossa perustan parinvalinnan
yhteneväisiin irtokarkkimieltymyksiin.

Una cerveza por favor

Pidän vaarallisista tavoista
kulkea kaikkia virtauksia vastaan

suurennuslasien auringontarkoista silmistä

Pidän hunajaisista säikeistä
suullani suukottavista medenkielistä

navassani sängenterävinä kiemurtelevista synneistä.



Saidat sormet ja silmäveet


Voi suurisuista suruntuojaa
laihaa lohdun laulua

luuli mitä luuli
uskoi vain mitä varjonsa oikeaksi kuuli

tiesi tuskin tuultakaan

 voi näkijää, sokeaa
myrkynsylkistä,
sanojen halpaa hopeaa

ei sormillaan sydäntään kanna
vain tuhkallaan maailma ruokitaan




maanantai 24. lokakuuta 2016

Idealismi pitää sairastaa nuorena


Ehkä mä vaan väsyin hiljaiseen apatiaan
nerouteen ilman näyttöjä,
siihen ikuiseen itsensä ympärillä itkemiseen
Mä odotan tekoja, sanoja, ihan mitä vain
(vaikkei mun pitänyt odottaa yhtään mitään)
Tiedät itsekin että loppujen kuuluu tulla satavina tulikivinä,
edes huutamalla
ei villaisina, ei kiduttamalla, ei hukuttamalla
Sanoinko jo, että olen ihan vitun väsynyt
enkä mä vieläkään tiedä varmasti mitä orgasmin jälkeen kuuluu sanoa
mutta olen melko varma, että en halua sun kiittävän enää.

lauantai 22. lokakuuta 2016

Kaikki sinuus on vaarallista


Huomenna tarjoan sinulle teetä
sillä olen alkanut heijastaa valoa

Saat kertoa minulle
 linnunlapsista
 suurisilmäisistä, helmenharmaista, surunmustista
kaiken
 lasin läpi yötä sukivista siipisulista.


Ennen lunta


Meri paljastaa huoneensa

tuuli tarttuu kaislahiuksiin
kääntää veneet
talveatulevalta vedeltä

kallion uurteissa juuret kiertyvät syvempään.



Scarborough fair


 Kuljetko kanssani yön kesäisen
kissankello, mansikka, timotei
niityn laidalla suudeltaisiin
ja olisit hetken rakkaimpain

Kuljetko kanssani yön mustimman
kissankello, leinikki, timotei
metsän reunalla erottaisiin
olit hetken mun rakkaimpain

Kuljetko kanssani yöt uudelleen
kissankello, orvokki, timotei
niityt, lammet, metsien suut
kuiskaa sulle, oot rakkaimpain

Elätkö kanssani yön jokaisen
kissankello, mansikka, timotei
sen niityn laidalle unohduttais
ja olisit aina rakkaimpain



 Pave Maijanen toki tehnyt laulusta hieman runosieluisemman version, mutta mä halusin oman version  näistä lyriikoista suomeksi tehdä ja saada ehkä enemmän korostettua sitä toistoa ja tiettyä kansanomaisuutta. Ääni on sovittamisesta käheä, mutta pitää sitä imurin kanssa kilpaa laulaessa ihmisellä pieniä iloja olla.



torstai 20. lokakuuta 2016

Vaikeuttaanhan sitä


Puudutus ei yllä varpaisiin asti
kynnet tekevät yhä pimeää.
En aio opetella pyytämään anteeksi sitä
että olen olet kusipää.

Viimeisellä etapilla rullataan ikkunaa auki
juuri sen verran,
että sihistään hampaitten välistä:
Nyt helvetti riitti!

Huristellaan sitten kohti uusia päämääriä
aikaisia hautoja, nikotiinihuuruja,
rauennutta maksaa,
 Ruusun herkkyydellä.






tiistai 18. lokakuuta 2016

Tie naisen sydämeen vie diskurssianalyysin kautta


Se tulee kertomaan
miten inhimillisen verisiä olemme.
Olen antanut ajatukselle luvan olla olemassa,
hiljaa, häiritsemättä.
Elämä hengittää kuiskaamalla.
Sen silmissä on auringonkultaa ja meri,
ja keväällä kun punainen palaa.
Kaikki palaa.

sunnuntai 16. lokakuuta 2016

****

Kaukana, oman muistini ulottumattomissa ne ajat
kun hevonen valjastettiin aamuyöstä
kyyditsemään nuorta isäntää
asemalle aamuvuoroon
Kun vanha isäntä viimeisen kerran
ajettiin pihan kautta kirkolle
hyvästeli Elli tallin ikkunasta,
katsoi kauan perään
Karjalaa kitanneet
ja todistusaineistoa piilotelleet rengitkin
lienevät kaikki jo omissa maakuopissaan
Kanalan alta vielä joskus saattaa
löytää vanhan pullon
Naapurin hullu vanhapoikakin päätti päivänsä
omilla käsillään kuten isänsäkin
sinne se lahoaa kylän komein talo pahuuttaan
Toiseen naapuriin on muuttanut uusi hullu,
onhan täällä perinteille jatkajia
Sillalla sai aina jännittää
viekö vesihiisi, ei koskaan vienyt
ei edes tulva-aikaan kun virta velloi kaiteitten tasalle
Eikä niitä kuusia jokirannasta kaadeta
ei, vaikka pellot myydään ja metsät hakataan
Lämmitän sen leivinuunin
ja jossain takanani vanhan emännän haamu hymyilee
nyökkään, muistanhan minä,
 omalla mallilla tehdään.
Tupa on aina ollut lempeä,
ottanut omakseen,
tunnen kuuluvani tänne jokaisella sydämenlyönnilläni
osana mennyttä, olevaa ja tulevaa
Valmistelen viimeistä matkaa, sen entisen nuoren isännän
ja kun se vielä kerran pihaan käy hyvästellen kääntymään
 jää talo, maat, metsät, joki, rakkaat henget
  menneet, olevat, tulevat
kaikki kauan  perään  katsomaan.

lauantai 15. lokakuuta 2016

Katsoa maailma toisin

 
Minun ihoni on aina sille vieras

sillä vedellä on pintansa heijastunut tähti
hiljaisuutensa

lumpeiden kalvakassa kaiussa
vain pohjan lempeä pimeä.

torstai 13. lokakuuta 2016

Meri on konehuonekonjakkia


Sitä tulee lähes vainoharhaiseksi
miltei venyväksi

kun tarkistelee silmäkulmiensa
ääristä liikkeitä
yrittää keksiä loogisia selityksiä aaveille

Silti samoilla vesillä
vanha kalastaja
verkkonsa edes värähtämättä
iskee silmää

tarjoilee illalla vaimoilleen komeimman turskan.

Mistä hiekka tulee


Jo lensi, se ensimmäinen.
Kiistelemme yhä alkuperästä,
kumpikin tuijottaa jaloissa viruvaa kiviparkaa
eikä myönnä sille turvapaikkaa.
Näitä on ilmassa lisääkin, kylminä ja kovina,
pieninä, suurina, jauhettavaksi, jauhautuvaksi.

Saako tästä uuvutustaistelusta mitalin?
Jonkin kunniamerkin, kenties maininnan itsenäisyyspäivänä,
edes kirkkaamman kruunun ?


keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Tulenkantaja

Aloitin päivän miettimällä
kuka oli napsinut yöllä vääriä sieniä.
Huorien työsuhde-edut eivät kuulu kontolleni,
vaikka ymmärränkin jotain siitä jaetusta salaisuudesta,
pienoisesta hihityksestä, ei vaimo tiedäkään-silmäniskusta,
kun ollaan parin spektaakkelin verran spessuu.
En myöskään murehdi työasuja,
keskenänsä sopikoot läpinäkyvyyden asteen,
minulle on turha tulla muiden mekoista avautumaan.
Valitsen tänään mustaa sarkaa ja arvokasta pellavaa,
jotta tietäisitte, miten kovin vakavahenkinen kärsimyshedelmä olen.
Kiireinen päivä edessä, junou, on yksi maailma poltettavana, busybusy, runous on liikettä
ja kusenkin juosten.
Sovitan sinua aikatauluuni.
Jostain syystä löydämme toisemme aina ennen tuhoa.
Ei siis sillä, että koskaan etsisimme toisiamme.
Me vain löydymme sillä magneettisella varmuudella yhteen
jolla työnnymme irti kaikesta muusta.
No enhän minä valita, enkä voi valita.
Iltapäivästä jo piikitämme toisiimme kahvia ja lausumme ääneen rakkaussonetteja.
En kuulemma saisi rasittaa itseäni nyt (lääkärin määräyksestä)
mutta sanoilla on salattu, voimia vaativa mieli, niin,
juuri se kryptinen demonikieli.
Sinulle on tehtävä oma tila ja aika, eikä äärettömyydellä ole kiirettä,
aamuun on vielä matkaa.





maanantai 10. lokakuuta 2016

Neither spell nor prayer


Words became daring
grinning, openly mocking
my bleeding, shallow graves
worms dancing the light away
leaving me all alone in the dusk

The edge of love is a one
slippery mindfuckery
freefalling sticks and stones
my breaking bones

Remember
I used to be that friend once too
you didn't laugh at me then, did you.

  You should bury me deep,
lover.

Lasken vain yhteen





Syksy tyydyttää verenhimosi
Rakastan sitä samoista syistä,
miten odotan lumelta rauhaa
ensihiutaleena, missä
mieleni pituus on sovitukseni määrä.    



sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Kirjoitan sulle kuin rakkauskirjettä kuolleelle


Ota tämä salaa laulavina lintuina,
ikävänä itkemässä omaansa

Ota tämä yhä viipyvinä vesinä,
ensilumen lupauksena

Ota tämä kulkulupana syrjäkaduilleni,
 tule minua vastaan.

lauantai 8. lokakuuta 2016

***


Ei sitä valoksi tunneta
jos itsensä viljan ylle nostaa

Ei vielä pimeyttä
jos itsensä yöhön unohtaa

mitä kuolleeksi kutsuu
siitä pehmeä sammal

mitä eläväksi uskoo
siihen kuristuu

mitä on, on ja lakkaa olemasta
mitä ei ole, siitä tulee.


Kynnyksellä


Vielä itkee lintulapsi
emostaan irti, ihtiriekko

lasia vasten räpistää
suru luitaan, oksat yksinäisyyttään

ei voimaa vihalla tähän
talo mulle vain tyhjyyttä huokaa

voin luotusi sulle sisään kantaa
jos itse ymmärrät siihen vallan antaa.

torstai 6. lokakuuta 2016

Valot eivät koskaan todella nuku

Opin jo lapsena
että hiljaisuus on armoa
Kukaan ei halua kuulla kuolevansa

Ei pidä luulla, että pyysin tätä
en kerjännyt, en polvillani anonut
syntymälahjojaan ei ihminen valitse
yksinäisyys valitsee ihmisen

Älä avaa unelleni ikkunaa, älä ovea
yö tulee sisään kutsumattakin

Taloilla on juoruilevat silmät
eivätkä ne anna olla katsomatta

Älä päästä minua sisään
ellet näe minusta totta.

Viimeinen



Sormissa hiusten silkkistä hopeaa
auran tummaan taittuvaa sineä

jäljellä tämä hiljaisuus

 Lähdön hetkellä
rakkaus ei hyvästele.

tiistai 4. lokakuuta 2016

Mistä näkee


Olet piirtänyt silmäni halkeavalla hiilellä,
sirotellut poskilleni untuvaa

Olet tuijottanut minua pimeästä
ja minä olen tuijottanut takaisin.

Vasta ilon jälkeen ihminen riisuutuu



Siivoan työhuonetta
muovikassillisia ihmiselämää kaatopaikalle.
Huomaan hyllyssä omat hymyilevät lapsenkasvoni
kallio, meri, tuuli ja aurinko, vieressä eno.
Työpöydän alta löydän kahden euron kolikon.
Laitan sen pölyyntyvään juhlakenkään.
Löydetty kolikko kengässä kuulemma tuo onnea.
Ehkä sekin lasketaan onneksi jos voisi kuolla kivutta uneensa.


Sitä kutsutaan julmuudeksi


Toisella kädellä silittää poskea ja toisella läimäisee.

Ennen lähtöä


Mä kirjoitan pinkkiin post-it-lappuun
" mulla on jo valmiiksi ikävä"
ja liimaan sen otsaasi
ettet vahingossakaan unohtaisi.

maanantai 3. lokakuuta 2016

My ever-altering mind keeps telling me to write


Well, life happened.
It doesn't always play just or fair.
It throws you true love
in that exact moment when you realize
you're pregnant with your cunt of an ex's child.
It sends you demons and angels
when you fall out of grace.
It drowns you with a raindrop
feeds you with hunger.
Things you ask, desire the deepest
things you fear, loathe to your core
it promises nothing
but only thing you can truly count on
is the poetic justice of it all.

sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Mä kannan sen viimeisen

Mulla on sen äijän luonto
kuin pitbullilla,
hellittämätön, lojaali ja ylpeä
ja siellä se nyt makaa
imeytyen irti tästä todellisuudesta
eikä meillä ole hampaissamme maailmankaikkeutta,
ei elämää eikä kuolemaa
ei enää mitään mistä saada pitävää otetta.


Itseltäni itselleni


Etkö koskaan pelkää hirviöitäni
niitä tuhansia eksyttäviä sanoja
joiden takana hengitän samaa kuin sinäkin
Olen kaikki mitä haluat kuulla
mutta mitä et halua uskoa.

lauantai 1. lokakuuta 2016

Unohdusta koko rahalla, kiitos


Minussa on valmistusvirhe
se mikä pysäyttää ja täyttää sydämen
kun toinen ihminen on pyhä
sielu on hauras ja vaalittava
koskemattoman loukkaamaton
kun rakastaa jokaisen säikeen ja solun
ehdottomalla varmuudella
jokaisen vian, aukkopaikan ja pimeän salaisuuden
todellisen ihmisyyden rumassa kauneudessaan
ja kun on olemassa, 
aina siihen hetkeen asti
jolloin todellisuus halkoo hengen ja halun
kun ymmärtää ettei koskaan saa samaa takaisin.