sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Tulla kuulluksi


Ihmettelet ehkä
miksi juuri hän.
Joskus ihmettelen itsekin.
Hän jättää minut aina seisomaan yksin pimeyteen
ehkä kouluttaakseen minusta kovempaa
mutta ei minusta tule kovempaa, minusta tulee pehmeämpi ja vaarallisempi.
Hän on silloin kuin yksi niistä muista
jotka ovat valuttaneet minusta kaiken myrkyn ulos
ja saatuani käsiini veitsen
olen leikannut jokaisen tunteen siististi irti nivusiaan myöden
syyntakeettoman suloisuuden nimissä.
Ehkä uskon, että hän ei ole kuin yksi muista
ehkä haluaisin meidän olevan rakastavaiset ja rikostoverit, jaettu harha,
enemmän kuin kukaan muu voisi koskaan olla.

En pelkää pimeää, en pelkää yksinäisyyttä,
en pelkää menetystä enkä kipua.
En koskaan pelkää häntä,
mutta itseäni pelkään
yksin
pimeydessä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti