perjantai 30. syyskuuta 2016

Sense - this story makes none

Tässä huikeassa trilogian päätösosassa, kaiken multihuipentavassa eeppisessä viimeisessä runokohtaamisessa herkkääkin herkempi runoilijamme ymmärtää olevansa niin erityisherkkä, että saa näppylöitä ja hengenahdistusta jopa itsestään. Koska asialle pitää kiireesti tehdä jotain, jätän tarinan sensuroimattomaksi ja sisältämään pelkästään tahatonta komiikkaa.

Vetäydyttyään erinäisten seikkailujensa jäljiltä talviunille ja vannottuaan ikuista
rakastumattomuutta kuulashipiäinen runolintumme heräsi eräänä talviaamuna aivan liian kylmään
ilmanalaan. Unissaan hän oli kuunnellut punaista delfiiniä viikkokausia tuntematta edes epämukavuutta  ja äkillinen herääminen sai runostelijamme tuntemaan lähes jotain ikävänkaltaista hereilläolevan unettomuutensa takia.
Unethan kertovat tietenkin paljon näkijästään ja erään tulkinnan mukaan eläimet unissa tarkoittavat
ongelmia.  Runoilijamme tapauksessa saattoi olla melkoisen varma, että kyseinen ongelma oli jälleen kerran miespuolinen.
Avattuaan ikkunansa ja vetäistyään keuhkonsa täyteen raikasta puuterilunta runoilijamme köhi itsensä takaisin untuvaisten peittojensa suojiin värjöttelemään ja pohtimaan yllättäen keskeytynyttä horrostaan.
Kaipaus oli tietenkin hänelle kovin tuttua jo vuosien kokemuksella ja nyt hänestä tuntui siltä, että
nimenomaan unen kaipaaminen kaikessa toivottomuudessaan oli oleellisempaa kuin rakkaus kaikessa olemattomuudessaan.
Kukapa ei rakastaisi täysin toivottomia tapauksia, ja pelastettuaan useampia suurisilmäisiä eläinmaailman edustajia runoilijastamme alkoi tuntua siltä, että hän saattaisi myös vihdoinkin itse kaivata pelastusta itseltään. Tietoisena siitä, että jokainen on oman vapautensa orja, alkoi yhä hieman mietteliäs runottaremme punoa suureellisia suunnitelmia yhden naisen emansipaation mysteerien avaamiseksi.
Ensitöikseen hän tilasi netistä taikavapautuksen aloituspaketin amatööreille, taikasauvoineen kaikkineen.
Postisedän viimein toimitettua paketin perille (leikattuaan ensin nurmikon, ulkoilutettuaan koko naapuruston koirat ja kiitettyään syvään hengessään poliittisia päättäjiämme),
 alkoi runonoitamme innosta pinkeänä repiä kääreitä irti paketistaan.
Suureksi yllätyksekseen hän löysikin paketin sisältä punaisen delfiinin, juuri sen samaisen joka oli uiskennellut hänen unissaan viikkokausia.  Mukana oli todellakin myös taikasauva, mutta ei ehkä ihan kirjaimellisesti sitä mitä runoilijamme oli tilannut.
Toivuttuaan irl-kohtaamisen aiheuttamasta ensijärkytyksestä runoilijamme päätti majoittaa delfiinin väliaikaisesti sänkynsä viereen nostettuun vanhaan emalipottaan. Runoilijamme yritti kovasti kommunikoida hiukan riutuneen oloisen elikon kanssa, mutta jostain syystä puheyhteys ei toiminut kuten talviunen aikana. Turhautuneena runoruususemme päätti vaipua uudelleen noin sadan vuoden uneen. Unensa läpi hän kuuli kuitenkin delfiinin alkaneen taas puhua, ja se toisti loputtomasti yhtä lausetta. "Käytä taikasauvaa. Käytä taikasauvaa."
Kuin suudelman saaneena runoilijamme virkosi ja kaivoi esiin hieman epäuskoisena selkeästi väärin ymmärretyn tilaustavaransa eikä hänen tarvinnut kuin heilauttaa sitä muutamasti delfiinin yllä ja todellakin ihmeellisen magian virratessa kuin keväinen mahla ympäri makuuhuoneen delfiini muuttui hänen silmiensä edessä ilkialastomaksi mieheksi. Ristiriitaisin tuntemuksin sanamaagimme otti miestä kädestä kiinni ja veti hänet peittonsa alle, sillä se tuntui ainoalta oikealta ratkaisulta tilanteen laukaisemiseksi.
Niin todellakin tilanne laukesi kaiken muun ohella, ja koska maailmassa joskus oikeasti tapahtuu ihmeitä, sai runoilijamme viimein tarinaansa onnellisen lopun.
Monta kertaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti