perjantai 27. huhtikuuta 2018

Haluan, en halua, haluan, en halua, haluan

Hän on minua
enemmän kuin olen antanut lupaa,
voin uskoa oikeisiin syihin uskomatta mihinkään
vain mahdollisuuteen, että olisin viimein todellinen, että hän olisi
Tunne on kaukaisen tuttu,
aavistus psykopatiaa, telepatiaa,  sanaton sidos seksuaalienergiaa
hetkellistä halua olla erottamaton,sidottu syvään
mielikuvia pakkomielteisestä kosketuksesta, toistosta
toistosta,
vielä
Olen jo antautunut ehdoitta
vaikka katson häntä yhä ajoittain kuin tuntematonta
peloissani, liian itsevarmana, liian välinpitämättömänä

jään odottamaan seuraavaa hämärää

 siellä annan hymyni hiipiä hänen huulilleen
vaaralliseksi asti






tiistai 24. huhtikuuta 2018

Tänään kaipaan kurkien huutoa


Mitä olen nähnyt,
se on ollut ja tiennyt minun näkevän läpi
Minulle on puhuttu vahingossa
ilosta, tarkoituksella, näyttäen, tieten
pahaa
Hän joka sanoi, että olisi itkenyt liikutuksesta
jos olisin tehnyt kaiken sen hänen vuokseen,
silloin minä itkin ymmärtäessäni
mitä olen hukannut, mitä olen antanut pois
 suostumatta katsomaan näkemääni
jääden tyhjäksi,
yksin
Ei minun säälilläni ole mitään rajaa mihinkään suuntaan,
rakkaudellani on
Haluan olla,
letittää viikingin partaan sudenpään,
antaa hänen itkeä kaiken sen takia mitä tulen tekemään hänen vuokseen.






sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

Because the night

En luonnehtisi häneen vihaa, raivoa
vain välinpitämättömyyttä ja ylimielisyyttä
Mielipiteeni muovautuu säännöllisesti
hänen hyvien ja huonojen aikojensa mukaan.
Pelkään jonain päivänä katkovani raajani
liukastellessani verilammikoissa,
mutta olen lojaali tehtävälleni loppuun asti.
Välillä hän tulee viereeni kun teen töitäni
kertoo minulle edellisestä yöstään
arvioi ilmeitäni ja hymähtelee.

Ei jokaisella naisella ole raiskausfantasiaa
vaikka jokaisella miehellä sellainen olisikin,
sanon aina, mutta ei hän koskaan kuuntele.
Ei hän ole lahja, ei tee palveluksia
säännöt eivät koske häntä, eivätkä enää minuakaan.
Siivoan kallonmurtumia, viiltäviä kipuja kylkiluiden väleissä
loputonta vuotavaa haavaa ja sormia kurkulla.
Joskus ajan pakoautoa, vaikka virtuaalitodellisuutta on
vaikeampi varastaa kuin materiaa.

Joka päivä opin jotain,
itsestäni ja hänestä, kauhusta ja itsepetoksesta
uskollisuudesta ja avuttomuudesta.
Tiedän ettei ihmiskehoa ole suunniteltu kestämään aina enemmän kipua,
vaan aina vähemmän
ja vain se pelottaa minua,
sillä alan epäillä kutsumustani,
harha-ajatella armoa vaistoksi asti.

Hän kutsuu minua nimellä Nemesis
joskus lempeästi, joskus pilkatakseen.
Usein hän tarttuu käteeni,
suutelee sitä kepeästi kuin menneen maailman herrasmies,
ja iskee sitten silmää kuin paholaisen lahkosaarnaaja

Niin paljon suuria eleitä mieheltä joka tietää
että vielä jonain aamuna siivoan häntä irti seinistä kloorilla.


Missä olen irti


uskon
jonain päivänä hänen vielä tulevan
sillä olen yhä siellä missä sormeni irtosivat hänen sormistaan
siellä missä kuolleet linnut laulavat kahisevien lehtien syvää ja ruskeaa
olen aivan siellä
 missä hengitys jäätyy suille pieniksi teräviksi neuloiksi,
suloisen sydämenpysähdyksen päässä
siellä minne hän minut jätti,
siellä minne jäin



Itseironinen elämänkoulu


On hän,
nokka vinolla rusetilla
vähän harmia hampaankolossa

koskaan oikein kotona,
ei missään eikä varmaan milloinkaan

mutta takuulla kaikkien surkeiden sattumusten summa
liian myöhään, liian vähän,
joku toinen, ei kukaan muu

kulkee lumihiutaleita kielellään
 vaikka kesää kantapäillään rukoili.

perjantai 13. huhtikuuta 2018

I don't get mad. I get distant.



Itken vain kun lohikäärmeet kuolevat.
en neuvottele terroristien kanssa
Kaikki mitä kuvittelin,
enempää en tiedä paremmasta

torstai 12. huhtikuuta 2018

Kliseeksi runon sydämelle


Palaan välillä elämäni miehiin, siihen yhteenkin
jonka suurin saavutus oli saada alkunsa
kolmen kimpasta kosteassa muistotilaisuudessa
Elämää kuoleman keskelle, kirjaimellisesti
Oliko se surullista määrittää persoonansa leskirouvan epäneitseellisestä sikiämisen ihmeestä
vai todellisempaa kuin mikään todellisuus inhimillisen lohdun ja kosketuksen paljaudesta.
En muista enää muuta hänestä,
mutta muistan hänet tunnistaessani oman alastoman haluni
juuri tässä tietäessäni
 miten tulevaisuus tulee nielemään itsensä maailman palaessa ympärillä.


Muistin juuri mitä tehdään satiinilakanoissa


Helliä, rumia sanoja
niitä mä haluan
enkä lainkaan kauniita, kylmiä, korrekteja.

sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Olet kummallisen keltainen

Sinut tavattuani
haluan aina kirjoittaa,
aivan mitä tahansa

lorunluista villavan kehrän
hurmejuuresta ruttolinnuille siivet

mutta minä en pidä sinusta
minä en luota sinuun
sillä sinulla on varkaan sydän ja kieli,

ehkä rakastankin

lauantai 7. huhtikuuta 2018

Sarjamurhaajan taloudenhoitajatar


Kutsun sitä neroudeksi,
mitä hän milloinkin tekeekin,
Gordionin ratkaisemiseksi aina uudelleen terävästi

Suhtaudun häneen hellän kaitsevasti,
kuin hajamieliseen lapseen
mutta itseäni unohtamatta

Ruosteiset lakanat eivät koskaan ole peseytyneet paremmin
kun ymmärsin lisätä niihin ruokalusikallisen suolaa
         Hän ei olisi ymmärtänyt

Mustasurma


Kun ne raivostuvat paljastuttuaan
 alkavat todistella hyvyyttään,
pakene kuin ei huomista tulisi ellet ole jo poissa.

Ole niille ihmisille jotka ovat aurinkoa


Olin unohtua naamioitaan vaihtaviin sieluvarkaisiin,
mutta ajatukseni eivät onneksi koskaan anna lupaa pitkäaikaisiin vierailuihin
sillä epäaitous on yhtä tarttuvaa kuin aitous vaikka sokaisee uskomaan toisin.
Vain ylimielinen typerys haluaisi heijastaa pimeää.

Tuskin sattumalta


Ne ihmiset jotka virkistyvät muiden seurassa
ja tuntevat saavansa uutta energiaa
ovat usein niitä joita kukaan ei oikeasti jaksa.

Ardabīl




Solmin unikon huulille kasteen
 ja tuhannet aamut
 kulkevat kauttani salaisuutena
 mitä vain minun sormeni osaavat toistaa.

keskiviikko 4. huhtikuuta 2018

Poemsplaining


Get off your high horse,
fuck that shit and stop pretending.
All I ever wanted was
you
true.

tiistai 3. huhtikuuta 2018

Ydintalven jälkeen


Maailmankaikkeus on väsynyt jumaliinsa,
se sulkee silmänsä,
 antaa taas luvan kirjoittaa huulillani, sormillani
ihmisen pois pimeydestä,
takaisin sisääni
lämpimään.

maanantai 2. huhtikuuta 2018

Fuck me gently


Oma himoliskoni,
kirjoitan sinulle huoneen toiselta puolelta,
kahden ruudun takaa täyttymyksestä.
Naisena valistaisin sinua siitä,
että mikään ei ole seksikkäämpää
kuin mies joka todella haluaa naistaan
yhtä kerrallaan
vain yhtä.

sunnuntai 1. huhtikuuta 2018

Väärän kuninkaan päivä


Myöhäinen saturnalia
uuvuttavilla sanankäänteillä
Jos haukotukseen murtuneesta leukaluusta
voisi kanteleen, tai flyygelille valkean koskettimen
hymyilisin hampaattoman suuni valheeksi
mutta koskaan en kumartaisi.


lauantai 31. maaliskuuta 2018

Name me

My love,
I can  promise destruction and death
all my pain and hurt deep inside
beoynd the reach of human heart

It's in the pits of me
to spread madness, pleasure, doubt
to harvest red red tears,
and bring alive all their fears

 and what's in me
 is in you
gentle glints as we are
so deceitful and cruel,
so very true

I have seen them die thousand times,
always run out of time

Only eternity I'll ever know
 is in you
resting in your arms, effete and calm
 breathing in your fiery hair.











perjantai 13. lokakuuta 2017

Perjantai 13.


Se maksoi minulle vuosituhannen,
kalliiksi sanoisin mittaamatta kullassa
Ei silti pidä luulla, että olisin vihannut.
En.
Kadotusta se oli, itseni ja kaiken tielle osuvan;
Elämän liukumista eteenpäin sormieni lomitse, aina ohitseni.

Ompelin sormenpäihini tiukat tinalukot,
niiden alle paksua verta, miltei mustaa,
sormustimellisen jokaiseen.
En minä rintaani unohtanut, rikkoa ihossa
sietämätöntä haamukipua siellä mistä kiskoin ulos demonini.

Toistan tietäväni,
 ettei rakkaus puhuisi koskaan ohitseni,
se puhuisi vain minulle.

Juon yhden neulanpuristaman muistoille.
Vielä joskus viimeisen hänelle
kun synnit lopulta seuraavat, kiertyvät jalkoihini kerälle-
tekevät yhdeksi.


Ego ei ymmärrä eroa


Empatia ei tarkoita sitä
että tietää mitä tekisi toisen nahoissa
vaan sitä, että ymmärtää mitä toinen tekee omissa nahoissaan.

lauantai 16. syyskuuta 2017

Kesän kätkemät


Mitään sanomatta
tunnistan taas varjot

mutta pedoiksi tiedän niistä vain ne
jotka haistavat haluni päivienkin päähän
tulevat lähelle ja vaativat kaikkea sitä mitä en halua antaa.

tiistai 16. toukokuuta 2017

Säälittä sukupuuttoon


Yksilön suurin valaistuminen on ymmärrys siitä
ettei ole merkityksellinen organismi kuin itselleen.
Ihmissuvun tasainen tragedia on kaikki ne yksilöt
jotka kuvittelevat olevansa jotain itseään enemmän.



maanantai 15. toukokuuta 2017

Kädet ylös, henki tai housut


Ajatella
jos mitkään kuplat eivät särkyisikään -
 jäisi vain ikuisesti ne pikkumunat
jotka eivät koskaan oppisi lentämään.

lauantai 13. toukokuuta 2017

Häpeän anatomia


Vältä kuin tautia
sitä sieluttomuuden kauhistusta
mikä ei sisällä mitään itsessään
vaan etsii aina syyllisetkin ulkopuoleltaan.


perjantai 5. toukokuuta 2017

Aika viiltää valona



Olen kiintynyt kaikkiin kasvoihisi
sormiesi palaviin pisaroihin

Luon seinillesi varjoteatterin,
tiedän itsepintaisen pimeäsi

Rakastan sinut verhojen välistä.

tiistai 2. toukokuuta 2017

Hänen nimensä on Henkilö, RunoHenkilö


Rakas runotyttömme oli taas kerran löytänyt itsensä tilanteesta mihin hän ei ollut koskaan enää olettanut joutuvansa. Hän oli päättänyt aiemmin tehdä kaiken oikein, mutta oli päätynytkin puolivahingossa  tekemään kaiken väärin ja  hänen uskonsa onnellisiin loppuihin oli auttamattomasti murskattu kun kaikki viimeisetkin eläinperäiset vertauskuvat miehistä oli jälleen tuuletettu keväiselle taivaalle.
Aavistuksen ehkä yhä sydänsuruisena runokrookuksemme vaelteli metsässä halailemassa satunnaisia puita kuten hänellä aina oli tapana keväisin tehdä heräillessään pahimmasta pakkashorroksestaan.
Syvällä metsän siimeksessä runohilkkamme kohtasi suden, eikä mitä tahansa sutta vaan isohampaisen ja vihreän, perin ihmismäisen otuksen. Tuo susi tuijotti runotyttöä puun takaa, kuin häveten groteskia ulkomuotoaan ja kuiskasi tuskin kuuluvasti:
 "Runotyttönen, Runotyttönen, koipeni on jumissa täällä, tulisitko auttamaan...lupaan, etten pure laisinkaan."
Runotyttömme ei ollut ensimmäistä kertaa yksin sutta kyydissä synkässä metsässä ja tiesi tasan tarkkaan miten hävyttömiä petoeläimiä kuului käsitellä.
Hän karjaisi vähintäänkin pelottavasti, ehkä jopa allelaskevasti:
" Minuahan ei vieraat sudet metsässä runotytöttele, tiedäkin se, senkin julkea karvakasa!"
Sillä totisesti, runotyttömme oli jo Aikuinen Nainen, ja todisti sen usein kolmen promillen humalassa paikallisessa karaokebaarissa laulamalla sen myös ääneen, kovaa ja korskeasti.
Susi sävähti säikähdyksestä, ja olisi varmasti juossut henkensä edestä pakoon, mutta koska se todellakin oli jumissa, ei sen pakomatkasta tullut kuin pikkulintusen lailla värähtelevä pelokas haave.
Runotyttösemme (kertojalla on oikeus runotytötellä aivan kaikkia, myös herkkää runotyttöämme)
lähestyi sutta samalla liennyttäen äänensävyään huomatessaan suden käyvän liki harmaaksi pakokauhusta. Oikeastaan hänen alkoi käydä lähes surku harmaantuvaa sutta ja sen tärisevää olemusta. Runotyttösemme rauhoitteli hellästi petoa samalla tutkiskellen kiven alle nalkkiin jäänyttä käpälää.
Hätä ei onneksi ollut tämänkään näköinen, sillä oli helposti lähestyttävät ja ratkaistavat kasvot.
Runotyttö kaivoi käsilaukustaan pistolapion, mitä hän oli oppinut kantamaan mukanaan jouduttuaan hautamaan niin useita äkillisissä ja yllättävissä olosuhteissa menehtyneitä lemmikkieläimiään (joskus jopa kyseiseen metsään kesken juoksuleikkien). Runotyttöämme saattoikin oikeutetusti kutsua maailman ehkäpä surkeimmaksi eläintenpitäjäksi ja osittain siitä kumpusi hänen halunsa antaa kaikkien elikoiden juosta vapaina ja villeinä omissa habitaateissaan.
Suden vapauttamiseen hän suhtautui nyt palavalla kiihkolla ja intohimolla. Käyttäen lapiota vipuvartena hän vieritti suuren kiven syrjään tassun päältä ja julisti onnellisena vapauden ilosanomaa saadessaan suden irti. Susikin tuntui viimein vakuuttuneen siitä, että runottaremme oli kuin olikin lopulta ihan hyväntahtoinen kammottavasta äänialastaan ja ärhäkästä vokabulaaristaan huolimatta.
Susi moiskautti oikein märän ja syvän suudelman runoketunleipäsemme kirpakan kutsuvaan huulipunakkoon, kiitti kohteliaasti ja katosi kuin aave metsän vihreisiin varjoihin.
Runotyttösemme oli niin yllättynyt ettei tajunnut edes karjua suden perään epäkorrekteja voimasanoja vaan hän tyytyi tuijottamaan viheriää hämärää suu ammollaan. Joillain eläinmetaforilla nyt yksinkertaisesti oli sellainen vaikutus häneen.
Palatessaan takaisin kotiin runokkimme tunnusteli kummastellen kielellään suutaan. Suden kohtaamisen jälkeen hänestä tuntui kuin hampaan kolossa olisi jotakin. Sormellaan hän sai otteen hampaiden väliin ovelasti ujutetusta liki mikroskooppisesta lappusesta. Lapussa oli suden puhelinnumero ja pyyntö audienssille. Runotyttömme oli toki tietoinen kaikenmoisista lipevistä kielimiehistä, mutta mitään tällaista ei hän kiihkeästä kielisuudelmasta silti olisi koskaan voinut kuvitellakaan.
Hän huokaisi syvään itsekseen ja heitti lappusen roskikseen. Runotyttömme kertakaikkisesti vihasi puhelimia. Vähänpä sudet häntä tunsivat.
Metsään hän ajatteli silti eksyttää itsensä uudessa punaisessa viitassaan heti seuraavana päivänä.








maanantai 1. toukokuuta 2017

Kunnes järki meidät nivusistamme erottaa


 Mä olin odottanut sitä koko elämäni
se odotti mua kolme viikkoa.

Ei, en mä luvannut sille
pyhää, hyvää, kotia, leikkiä, lasta
en hellää, herkkää, helppoa, häitä
mutta minut lupasin
raivostuttavan taipumattoman
herttaisen tavanomaisen
 joka kiljuu sille pillun päällä vanhan velhon äänellä
"You shall not pass"
 puhuu ja nauraa muna suussa
 karkaa muttei todella lähde.

En mä koskaan riittänyt, ja olin silti liikaa.
Sillä oli aina muita, mahdollistajia
eikä mulla ollut muuta antaa kuin oma jakamaton itseni.



tiistai 18. huhtikuuta 2017

Huviretki hirttopaikalle


Hänellä oli hyväksikäyttäjän himokkaat hampaat,
olematon moraali ja romantisoitu käsitys omasta ylevyydestään.
Öisin hän supatteli korvaani karkeuksia hunajaisesta huoranluonteestani,
aneli, aneli
ottamaan ja antamaan
kunnes koitti se yö jolloin kiltteyttäni kehräsin köyden
vein hänet kädestä pitäen kukkuloille ja salatuille niityille
 Siellä kysyin
tiesikö hän mikä olin, mitä hengitin ja millä minut sidottiin
 tunsiko hän minut, tunsiko todella.
 Kuuntelin äänettömyyteen keinuvaa hiljaisuutta,
 se ei myöntänyt mitään.





lauantai 15. huhtikuuta 2017

Nostalgiapipari


Unohduin vanhoihin aikoihin pintojen alle
siihen sisareni kapinkalvamaan lemmikkilepakkoon
joka leikki keittiössäni lentokonetta
ja jonka muut muistavat enää hädintuskin valokuvista
Minä rakastin sitä naista
niin kuin vain kännileena voi aitoa asiaa rakastaa.

Höyhenenterävä, tiilenkepeä


Mitä kukakin ajattelee, haluaa, himoaa
minusta, sinusta, muista
ei muuta sitä mitä me todella olemme.
Ihmisen pitäisi vannoa uskollisuutta vain totuudelle itsestään.

maanantai 10. huhtikuuta 2017

Int(e)j-a (g)


Tapaa uusia ihmisiä eron jälkeen, ne sanoivat
saat uutta energiaa, kokemuksia, pääset eteenpäin, rakastut vielä
En uskonut hetkeäkään sellaisten ihmisten propagandaa
joita kukaan ei alunperinkään halua tavata edes ensimmäistä kertaa.
Kuka hymyssäsuin taputtaisi omaa arkkuaan, kehuisi
katsokaas miten sievä ja sulkeva lokero,
tuonnepa haluan tulla sullotuksi suloisine substansseineni.
Niin hyvin kuin jo sovittelivatkin ylitursuavia osasiani
uudelleenkoulutusleirille niin mitään ei ollut jaettavissa, ei myynnissä
ei otettavana eikä annettavana.
Jatkoin työläiden peruselementtieni parissa yksin,
sillä se mikä oli tuuli, ei eksynyt
se mikä oli jalkani alla, pysyi
se mikä oli meri, ei hukkunut
ja se mikä paloi pois, ei ollut totta laisinkaan.








tiistai 4. huhtikuuta 2017

Mumiseva harju ja muita julkaisukelvottomia klassikoita


Opettelen kirjoittamaan nyinnästä oikeaoppisesti
että kunnianhimon puutteesta on turha ainakaan syyttää, saatana
Näillä latteuden lakeuksilla kasvatan egoni vielä niin suureksi
ettei se tule mahtumaan edes Turun pääkirjastoon
Lopputulemana pikkurouva nielee iltapäiväsumppinsa, alentuvan ylivuodatuksen
niin ettei yksikään lausuttu sana
 tullut äännetyksi turhaan.

maanantai 3. huhtikuuta 2017

Eilen tulin saadakseni, huomenna jäädäkseni


Muokkaan tämän näytelmän kolmasti
sillä kaikki virtaa kolmena
sanatkin
joiden kuului aina kulkea lävitseni
tulematta minuksi
mutta riittävästi piruparoille tartuttavaksi

Sinun kanssasi en tiedä mitä tekisin

en koskaan pääse viimeiseen
siihen näytökseen missä tottelen vain todellista nimeäni

pysyn suojassa merkitysten, lukujen ja suhteellisuuksien välissä
rakennan rikkomattoman hiljaisuuden

en koskaan sano, että meidän olisi pitänyt rakastaa toisemme loppuun asti.





Yrittäjyystö


Huominen kasvaa aina eilisien kohdussa.


perjantai 31. maaliskuuta 2017

Koiranvirkavapaus


Se itseään riittäväksi uhitellut,
ilmoja irvivä koiranleuka,
seinäänsä kytkettynä,
 haukkui metsään juoksevan suden,
ei pelosta tai kateudesta
vain oman orjuutensa onnesta
sillä uskoton se aina oli,
vaikka istuikin käskystä.

lauantai 25. maaliskuuta 2017

Seitinohut, siivensyvä


Yöllä murhe metsästi toisen
ja ymmärsin, että joidenkin niistä pitää antaa olla
sillä niillä on hämähäkin tehtävä.

perjantai 24. maaliskuuta 2017

torstai 23. maaliskuuta 2017

Osiriksen silmä


Autuutta on
upota kaulaansa myöten hedelmälliseen mutaan
nuolla itsensä ylös ja ehjäksi
nukahtaa käsi kookoksella
nähdä unta omasta pyramidistaan.

lauantai 18. maaliskuuta 2017

Animus


Aina aikojen alusta loppujen lopuksi
olen tiennyt miten rakastaa kuin kukaan ei rakastaisi
olen syntynyt ja kuollut sudenkehää

tiennyt olevani juuri se verenpunainen,
pimeästä musta ja valosta valkea

tullut yhä uudestaan
vain viimein tunnistaakseni sinut varjoista.

torstai 9. maaliskuuta 2017

Päivä joka puhkesi


Poimin valon nuput sieltä minne annoin itseni pudota
unohtamatta
rakastan muistot juurilleen
leuka mustelmilla, uhmakkaana
maailma niin avoinna
että rintaani vihloo ja sisintä pakottaa
Maailmani niin auki
että sinne mahtuu yhä toinen ihminen
täsmälleen yhtä yksin ja auki.


Syvään istutettu


Kenet uneksin
ilman niittyjen kukkia
Hänet
minä otan.

torstai 2. maaliskuuta 2017

Ominaista


Uskon sattumiin, meihin,
kätesi huolimattomaan hipaisuun lanteillani
väistäessämme toisiamme hämärässä
Emme puhu hunajasta, mutta maistamme kaiken
eivätkä sormesi ota mitään sopimatonta,
vain sen mitä niille kuuluu.

perjantai 24. helmikuuta 2017

Kaikki mitä sanon on totta, ja mitä juuri sanoin ei ole totta


Yöllä kuulen sen itkevän
mustien silmien vuotavan aivan vierelläni
Siihen on vaarallista koskea, aina
Silitän kasvojen ilmaa
 karkeaa, rakasta
Sen hiukset palavat taas,
muistuttavat kodista.
Se on piirretty kylkiluideni alle,
pyyhkiytyy vasta siihen
mihin minä lopun.

tiistai 21. helmikuuta 2017

Koodi


Kun ei nähdä eikä puhuta hetkeen
mä hiivin salaa kuuntelemaan ääntäsi
kauaksi pois sieltä
missä tragediat kulminoituvat, puhkovat halun sokeaksi
Tulen löytämään itseni uudelleen sylistäsi
huulet huulesi arpea vasten,
jättämään jälkeeni
 häivähdyksen pillua ja bergamottia,
oman ainaisen ikäväni.



perjantai 17. helmikuuta 2017

Myöhäinen huomio


Hänestä kertovan rakkausrunon kirjoittaminen
oli kuin olisi yrittänyt kirjoittaa juonta pornoelokuvaan.

Elä.nyt


Olen kaivannut
vihreän verkon päässä makeasta
aivan solmussa kipeästä
lääkettä lääkkeeksi
mansikoita, herukoita
sinua iholle hikikarpaloiksi

Olen unohtanut sinua maton alla
piintynyt liaksi
liiaksi kiintynyt
osaamatta irti tai yli
sanomatta sanaakaan

Olen vielä lapsi

mutta kerro minulle kuka saa marjat.